Turku Rogaining Sprint 26.5.2024

Ratamestarin lausunto

Kilpailijat pääsevät suunnistamaan osittain erittäinkin nautittavaan avokalliomaastoon, jossa tiettävästi ei aiemmin ole rogaining-kilpailuja järjestetty. Aktiivisille kuntorastikävijöille osa kilpailumaastosta saattaa toki muutoin olla entuudestaan tuttua. Maastopohja on pääosin nopeakulkuista. Kulkua hidastavaa vihreää kartalta löytyy myös jonkun verran, mutta ei liiaksi. Nopeakulkuinen maastopohja ei kuitenkaan tarkoita suunnistuksellisesti helppoa. Maasto on paikoitellen pienipiirteistä ja optimaalisten mikroreitinvalintojen toteutus sekä myös joidenkin rastien rastinotto vaatii tarkkaa kartanlukua.

Suunnistuskartoista vanhempi on vuodelta 2015 ja se kaipaisi päivittämistä. Järjestäjien käytössä olleilla resursseilla kunnollista päivitystä ei valitettavasti ole ollut mahdollista tehdä. Suunnistuskarttoihin on päivitetty lähinnä tärkeimmät muutokset, kuten uudet tiet sekä asuinalueet. Erityisesti osa kasvillisuus- ja polkukuvauksista saattaa suunnistuskartoilla olla vanhentuneita.

Kilpailumaastossa on myös kiintorasteja sekä muita kilpailuun kuulumattomia rastilippuja, joista ainakin osa on nimikoimattomia (jatkossa: Villit Rastit). Jotkut näistä Villeistä Rasteista saattavat sijaita lähellä kilpailurasteja. Kilpailurastit on pyritty sijoittamaan siten, että kilpailurastin rastimäärite eroaa sen lähellä sijaitsevan Villin Rastin oletetusta rastimääritteestä. Villit Rastit erottaa kilpailurasteista myös siitä, että niissä ei ole Emit-leimasimia.

Noin kolmasosa rastipisteistä sijaitsee yksityisillä mailla. Maanomistajien suhtautuminen kilpailun maankäyttölupiin on ollut hyvin suotuisaa. On tärkeää, että kilpailijat noudattavat tarkasti kiellettyjen piha-alueiden ja muiden kiellettyjen alueiden merkintöjä, ja välttävät visusti roskaamasta metsiä, jotta maanomistajien suhtautuminen jatkuisi yhtä suopeana mahdollisille tulevillekin kilpailuille.

Kilpailualueella sijaitsee useita rakennustyön alla olevia uusia tontteja, sekä aivan hiljattain valmistuneita asuinrakennuksia. Näillä uusilla tonteilla kielletyn piha-alueen ja sallitun metsän raja ei välttämättä ole maastossa helposti havaittavissa, koska esimerkiksi raja-aitoja ei vielä ole. Näissä tulee aina pelata varman päälle ja kiertää piha-alueet riittävän kaukaa.

Kisapäiväksi ennustetaan hellelukemia, joten onnistunut nesteytys näyttelee tärkeää roolia. Reitinsuunnittelussa kannattaa kiinnittää nyt erityistä huomiota siihen, että saa juomarastin osumaan sopivalle kohdalle omaa rataa.

Rasteista 34 sijaitsee suunnistuskartoilla ja vain neljä rogainingkartalla. Suurin osa joukkueista tullee viettämään yli 90% kilpailuajasta suunnistuskarttojen kattamilla alueilla.

Maasto on kuivaa ja koko rata on suunnistettavissa kuivin jaloin, kunhan malttaa kiertää kosteimmat suopaikat. Jalkinesuositus on suunnistusnastari tai maastojuoksukenkä.

Rastin 167 rastinmäärite on ”Erikoiskohde”. Rastipisteenä toimii betoniantura.

Juomarastilla kannattaa juomatankkauksen lomassa nostaa katse hetkeksi rakennuksen seinässä olevaan muistotauluun. Se kertoo mielenkiintoisen yksityiskohdan paikan historiasta.

Kilpailumaasto on suunnistuksellisesti yksi Turku Rogainingin 15-vuotisen historian parhaita. Nyt kannattaa nauttia!

Naantalissa 25.5.2024,

Ratamestari