Turku Rogaining Sprint 26.5.2024

Kilpailukutsu

Ilpoisten Vuorenkävijät ry (IVK) toivottaa kaikki suunnistuksen ja kuntoilun ystävät tervetulleiksi avoimeen Turku Rogaining Sprint 2024 suunnistuskilpailuun Naantalissa sunnuntaina 26.5.2024.

Avoimen kilpailun lisäksi, kilpailun yhteydessä käydään Suomen Partiolaiset -Finlands Scouter ry:n (SP) rogainingmestaruus-kilpailut.

Mitä on rogaining?

Rogaining on suunnistusta, jossa kilpailijan tulee annetussa määräajassa hakea mahdollisimman monta rastia haluamassaan järjestyksessä. Rastit on pisteytetty eriarvoisesti ja eniten pisteitä määräajassa kerännyt on voittaja.

Osanotto-oikeus

Kilpailu on avoin kaikille suunnistuksen ystäville, eikä osallistuminen edellytä suunnistuslisenssiä.

IVK:n jäsenistä osallistumisoikeus on alle 18-vuotiailla lippukunnan jäsenillä.

Kilpailusäännöt

Kilpailussa noudatetaan kansainvälisen Rogaining-liiton (IRF) kilpailusääntöjä, kuitenkin siten, että sarjajako on tämän kilpailukutsun mukainen. IRF:n kilpailusäännöt, sekä mahdolliset poikkeukset sääntöihin löytyvät kilpailun www-sivuilta.

SP:n mestaruuskilpailujen osalta noudatetaan SP:n rogaining-mestaruuskilpailujen sääntöjä.

Sarjat

Henkilökohtaiset sarjat

  • H 18 Juniorit, pojat, 15-18 v.
  • H Miesten avoin sarja
  • H 45 Veteraanit, miehet yli 45 v.
  • H 55 Superveteraanit, miehet, yli 55 v.
  • H 65 Ultraveteraanit, miehet, yli 65 v.
  • H 75 Hyperveteraanit, miehet, yli 75 v.
  • D 18 Juniorit, tytöt, 15-18 v.
  • D Naisten avoin sarja
  • D 45 Veteraanit, naiset, yli 45 v.
  • D 55 Superveteraanit, naiset, yli 55 v.
  • D 65 Ultraveteraanit, naiset, yli 65 v.

Joukkuesarjat

  • (*) H14 Pojat, 2-5 jäsentä, max 14 v.
  • (*) H15-18 Pojat, 2-5 jäsentä, 15-18 v.
  • (*) H21 Pojat, 2-5 jäsentä, ei ikärajaa
  • (*) D14 Tytöt, 2-5 jäsentä, max 14 v.
  • (*) D15-18 Tytöt, 2-5 jäsentä, 15-18 v.
  • (*) D21 Tytöt, 2-5 jäsentä, ei ikärajaa
  • (*) HD14 Sekasarja, 2-5 jäsentä, max 14 v.
  • (*) HD15-18 Sekasarja, 2-5 jäsentä, 15-18 v.
  • (*) HD21 Sekasarja, 2-5 jäsentä, ei ikärajaa
  • 45-joukkue 2-5 jäsentä, yli 45 v. ei sukupuolirajoituksia

Kilpailijan ikä lasketaan kilpailuvuoden loppuun mennessä täytetyin vuosin. Henkilökohtaisten sarjojen alaikäraja 15 v. Sekasarjoissa HD14, HD15-18 ja HD21 joukkueessa pitää olla vähintään yksi jäsen kumpaakin sukupuolta.

Tähdellä (*) merkityissä sarjoissa ratkotaan avoimen kilpailun lisäksi Suomen Partiolaiset ry:n rogainingmestaruudet.

Kilpailun yhteydessä käydään seurojen välinen Paras seura -kilpailu, jonka säännöt löytyvät kilpailun www-sivuilta.

Kartat ja maasto

Kilpailukarttoina on rogainingkartta 1:15 000 vuodelta 2024 sekä suunnistuskartat 1:8 000 vuodelta 2021 ja 1: 10 000 vuodelta 2015. Kummankin kartan koko A3.

Kyseessä on pääosin uusi rogaining-maasto. Suurin osa kilpailualueesta on sellaista, että siellä ei tiettävästi ole koskaan aiemmin järjestetty rogaining-kilpailuja.

Kilpailumaasto sisältää suunnistuksellisesti vaativia pienipiirteisiä metsä- ja avokallioalueita sekä niitä yhdistäviä ja ympäröiviä nopeakulkuisia, suunnistuksellisesti helppoja tieosuuksia.

Kilpailualueen maastotyyppi vastaa osittain vuoden 2024 suunnistuksen veteraanien MM-kilpailujen (WMOC 2024) pitkän matkan finaalin sekä FIN5-yleisökilpailun 5. osakilpailun maastotyyppiä. Kilpailu tarjoaa täten samalla hyvän valmistautumismahdollisuuden elokuun WMOC/FIN5-kisoihin. Kilpailualueelta on matkaa WMOC-kisamaastoon linnuntietä alle 10 kilometriä.

Leimaus

Elektroninen emit-leimaus. Jos kilpailijalla ei ole omaa emit-korttia, järjestäjä varaa hänelle sellaisen. Joukkuesarjoissa riittää yksi emit-kortti / joukkue.

Lähtö ja kilpailun aikataulu

Yhteislähtö kaikilla sarjoilla klo 12:00. Karttojen jako ja reittisuunnittelu klo 11:45 alkaen. Kilpailuaika päättyy kaikilla sarjoilla klo 14:00. Kilpailuaika kaikissa sarjoissa 2 h. Kilpailun lähtöpaikka sijaitsee kilpailukeskuksessa.

Ilmoittautuminen

Perjantaihin 17.05.2024 klo 22:00 mennessä kilpailun www-sivujen kautta osoitteessa turkurogaining.fi

Jälki-ilmoittautuminen

Puolitoistakertaisella osanottomaksulla edellisessä kohdassa mainitulla tavalla keskiviikkona 22.05.2024 klo 22:00 mennessä.

Osanottomaksut

Henkilökohtaiset sarjat 18 €
Joukkuesarjat 34 € / joukkue

Osanottomaksut maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä Ilpoisten Vuorenkävijät ry:n tilille TOP FI82 5711 6140 0471 31 käyttäen ilmoittautumisjärjestelmän antamaa viitenumeroa.

Osallistumismaksun voi maksaa myös Smartum-seteleillä, Smartum Saldo – verkkomaksulla tai Smartum mobiilimaksulla tai ePassi Sportti-maksulla tai Edenred mobiilimaksulla/virikesetelillä. Tarkemmat tiedot Smartum-maksuista kilpailun www-sivuilla.

Kilpailukeskus

Kilpailukeskuksena toimii Haijaisten toimintakeskus, Suutarintie 5, 21110 Naantali

Palkinnot

Avoimessa kilpailussa ei jaeta sarjakohtaisia palkintoja. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan tavarapalkintoja. SP:n mestaruuskilpailuissa käydään lisäksi partiopiirien välinen kilpailu. Paras seura kilpailun voittajaseuran haltuun luovutetaan vuodeksi kiertopalkintopokaali.

Peseytyminen ja muu huolto

Kilpailijoiden käytössä on pukeutumistilat ja wc. Kilpailun jälkeen on peseytymismahdollisuus. Maalissa on mehutarjoilu.

Lisätietoja

http://turkurogaining.fi/trs2024/, jossa myös kilpailuohjeet viimeistään 4 vrk ennen kilpailun alkua.

Tiedustelut

Kilpailunjohtaja Samuli Laine gsm 040-741 9635, rogaining@ivk.fi